Sensohorsen valmentajat ja työkaverit
Jaana Srömberg

Minä olen Jaana Strömberg, toinen Sensohorsen valmentajista. Olen jo pienestä asti saanut oppia paljon hevosista ja samalla myös itsestäni. Luottamus ja vähäeleinen yhteys hevoseen on ollut minulle aina tärkeää. Olen tehnyt hevosten kanssa monenlaista yhdessä, kuten esim. klassista kouluratsastusta, esteratsastusta, lännenratsastusta, ajamista, työajoa, maastakäsin työskentelyä, ohjasajoa, raviurheilua, valjakkoajoa ja maastotaitoa. Aina hevosen hyvinvointi huomioiden. Vastuu siitä on minulla. Olen hevosen hyvinvoinnin edistäjä ja puolestapuhuja. On tärkeää oppia hevosesta aina lisää. Miten hevonen oppii ja mitä se tarvitsee voidakseen hyvin tai edistyäkseen jossain tehtävässä.
Hevosessa oleva hyvyys, aitous ja vilpittömyys tekee ihmiselle hyvää. Hevosen hyvyydessä voimaantuu, tuntee pystyvänsä, rohkaistuu ja kokee itsessään olevan hyvyyden ja nekin aidot taidot, joista ei välttämättä ole ollut edes tietoinen. Se lisää itsetuntemusta ja itsetuntoa. Hevonen ei tuomitse tai arvostele ja sen kokeminen on hyvin tärkeää jokaiselle lapselle, nuorelle ja aikuiselle. Siksi minusta tuli hevosavusteisesti toimiva nepsy-valmentaja ja -ohjaaja sekä sosiaalipedagogisen hevostoiminnan ohjaaja. Haluan jakaa tätä kallisarvoista kokemusta myös muille. Työskentelen eri ikäisten ja elämäntilanteessa olevien lasten, nuorten ja aikuisten kanssa. Olen opiskellut alaa paljon vuosien aikana ja parhaillaan suoritan Taitotalon koulutusta:“Eläinavusteisessa toiminnassa olevan eläimen kouluttaminen ja hyvinvoinnista huolehtiminen” tutkinnon osaa.
Hevosavusteisessa toiminnassa pidän tärkeänä toiveikkuutta, arvostavaa kohtaamista ja kohtelua sekä taitoa tutkia asioita eri näkökulmista. Niiden kautta löytää ratkaisuja, joiden kanssa edetään yksi pieni tehtävä kerrallaan, selviytymisen rajoja ylittämättä. Kiireellä ei ratkaista pitkään jatkuneita haasteita, sillä pienikin muutos tarvitsee rauhallisen alustan, jossa rohkaistua ja tuntea olevansa valmis ensimmäiseen askeleeseen, joka on usein jonkin uuden taidon hankkiminen. Hevosen ja minun kanssa uskallat ryhtyä tähän.
Kaiken taitoharjoittelun lisäksi puuhaamme hevosen kanssa kaikenlaista, saatamme vaikka leikkiä, tehden juuri niitä asioita, joiden avulla matkaamme tavoitteeseen. Se voi olla esimerkiksi pystyä paremmin keskittymään, rauhoittumaan tai rentoutumaan. Tai kenties löytää tasapainoa omaan itsetuntemukseen ja itsetuntoon sekä tuntea olevansa tarpeellisen hyvä oppija koulussa. Talliympäristö on myös mainio paikka opetella sosiaalisia ja kaveritaitoja.
Pätevyydet
-
Yhteisöpedagogi (AMK)
-
Nuoriso-ohjaaja
-
Sosiaalipedagogisen hevostoiminnan ohjaaja (Ypäjän Hevosopisto)
-
Ratkaisukeskeinen nepsy-valmentaja (Jyväskylän kesäyliopisto)
-
Nepsy-ohjaaja (Helsingin psykologinen instituutti)
-
Sensomotorinen valmentaja (Motivox)
-
Suomen Neuropsykiatriset valmentajat ry:n valmentajajäsen
Viimeisimmät täydennyskoulutukset
-
Nepsy-menetelmäkoulutus (Spesia)
-
Haaste-käyttäytymisen haasteet –koulutus (Autismiliitto)
-
Ali- ja ylivireystilat –koulutus (Mikko Patovirta)
-
Strategiakoulutus (ADHD-liitto)
-
Mind & Bodybridging –koulutus
-
Lasten ja nuorten erityisohjaaja / erityispedagogiikan tutkinnonosa
-
Kognitiivisen neurotieteen ja neuropsykologian perusteet (Itä-Suomen Yliopisto)
Veera Nieminen

Minä olen Veera, toinen Sensohorsen valmentajista. Hevoset ovat olleet osa elämääni jo lapsuudestani lähtien. Ensimmäinen kohtaaminen hevosten kanssa tapahtui 7-vuotiaana, kun isäni vei minut ponitunnille. Siitä lähtien hevoset ovat olleet minulle tärkeitä opettajia, ystäviä ja nykyään myös kullanarvoisia työkavereita. Oma suomenhevoseni on ollut erityisen tärkeä osa elämääni, ja se on innoittanut minua perustamaan Hevostoiminta Tähden. Yritykseni on saanut nimensä edesmenneen hevoseni muistoksi, jonka otsaa koristi suuri tähti-merkki. Tähti symboloi minulle elämän kauneutta, rauhoittumista, kohtaamista ja toiveikkuutta – arvoja, joita haluan välittää myös asiakkaille.
Erityislapset ja -nuoret ovat olleet lähellä sydäntäni jo opiskelujeni alusta alkaen. Työssäni opettajana ja hevosavusteisena nepsy-valmentajana korostan sensitiivisyyttä, ratkaisukeskeisyyttä ja positiivista pedagogiikkaa. Minua kiinnostaa erityisesti kehon ja mielen yhteys, jolla on suuri merkitys hyvinvoinnille sekä oman toiminnan ymmärtämiselle. Se on myös avain aitoon, avoimeen ja palkitsevaan yhteistyöhön hevosen kanssa. Keho-mieli yhteys onkin oma lempiteemani, josta haluan oppia aina vain enemmän ja enemmän!
Hevosavusteisessa valmennuksessa harjoitellaan toiminnallisesti ja elämyksellisesti uusia taitoja kuten tunnetaitoja, toiminnanohjausta ja rauhoittumisen keinoja vahvistaen samalla omia vahvuuksia ja itseluottamusta. Haluan tarjota hevosten avulla hetkiä oivaltaa, kasvaa, kehittyä ja löytää sisäistä rauhaa. Hevosavusteinen valmennus on minulle tapa luoda yhteyttä ja auttaa asiakkaita löytämään uusia voimavaroja itselleen.
Tarjoan yksilö- ja ryhmävalmennuksia tunnelmallisella tallilla yhdessä tehtävään koulutettujen hevosten kanssa. Työskennellessäni asiakkaideni kanssa olen luotettava, sydämellinen, kannustava ja innostava. Tavoitteena jokaisella valmennustapaamisella on luoda turvallinen ja kannustava tunnelma, jossa voi kokea hevosen läsnäolon hyvää mieltä tuovan vaikutuksen.
Palveluihin kuuluvat hevosavusteinen nepsy-valmennnus, sosiaalipedagoginen hevostoiminta, hevosavusteinen tukihenkilötyö, hevosavusteinen oppimisen tuki, hyvänmielen hevostunnit ja Centered Riding-ratsastustunnit. Centered Riding on kansainvälinen kehotietoinen ratsastusmenetelmä, joka auttaa ratsastajaa löytämään yhteisen harmonian hevosen kanssa.
Asiakkaan kuuleminen on tärkeää ja tässä erään asiakkaani ihana palaute: “Saimme paljon oppia ja oivalluksia kehon rauhoittamisesta, aktivoimisesta, kehoyhteydestä ja hyvinvoinnista. Valmennuksesta on tullut monia vinkkejä arkeen, kommunikointiin ja mielen rauhoittamiseen. Arvelen, että parhaat oivallukset tulivat ratsastuksellisti ja kehon kautta.”
Olen valmiina auttamaan sinua löytämään oman tähtesi yhdessä hevosten kanssa!
Tärkeimpiä koulutuksiani
KM, luokanopettaja
-
Erityispedagogiikan perusopinnot, liikunnan perusopinnot
-
Sosiaalipedagogisen hevostoiminnan ohjaaja (Ypäjä/Turun yliopisto)
-
Ratkaisukeskeinen neuropsykiatrinen valmentaja (Spesia)
-
Centered Riding-ohjaaja taso 1
-
Hevosenhoitaja
-
Friends tunnetaito-ohjaaja
-
Nepsy – menetelmäkoulutus (Spesia)
-
Hyvää mieltä yhdessä – mielenterveysseuran koulutus.
-
Terve Oppiva Mieli-tietoisuustaitokoulutus
-
Kehotietoisuuden koulutuksia mm. Noora Ehnqvistin koulutuksia
-
Neuropsykiatriset valmentajat ry:n valmentajajäsen
Jaana Strömberg

Meidän osaavat ja lempeät työkaverit
Käytettävissä on myös muita erikokoisia kilttejä poneja ja hevosia
Kaisa, rauhallinen ja vakaa peruskallio, joka ei heilu, eikä horju pienissä tai isoissakaan puhureissa. Kaisan lähellä on siksi hyvä olla. Kaisa on rohkea, utelias, rauhallinen, malttava ja osallistuva. Kaisan kanssa voi ohjasajaa ja ratsastaa ihan missä vain, kunhan ratsastaja tietää minne mennään. Kaisa on monelle lapselle, nuorelle ja aikuiselle rakas harrastus- ja työkaveri.
Kaisa (Flintegårdens Kassandra)

Elli on Ponipalvelu AH:n luottoponi ja monen tallilla syntyneen ponin emä. Ellin lähellä on helppo olla. Se on rauhallinen, rohkea, osallistuva, yrittävä, malttava, ystävällinen ja monipuolisesti osaava. Ellin kanssa uskaltaa olla rohkea ja uskaltaa oppia uusia asioita ja taitoja. Ellin kanssa voi ohjasajaa, ajaa ja ratsastaa ihan missä vain. Elli on rakas poni monelle lapselle ja aikuiselle.
Elli (Lilla Adelheid)

Pieni ja pippurinen Alma on ehtinyt nuoreen ikäänsä nähden tehdä jo vaikka mitä. Alma on usein ollut mm seuraponina mukana isojen heppojen ajo- ja treenilenkeillä. Alma on ollut usein mukana lasten heppakerhossa, kun harjoitellaan ajoa. Almalla on kiva opetella myös ohjas- ja valjakkoajoa. Alma on rohkea, itsevarma, innostuva, energinen, utelias ja sosiaalinen. Alma on myös rakas koko tallin porukalle, niin pienille kuin isoille ihmisille.
Alma (Spesific's Lovely)

Nöf on ensimmäisiä hevosavusteisen valmennuksen työkavereitamme, varma ykköstykki etenkin hevosia jännittävien asiakkaiden kanssa. Nöfin lempeä, viisas katse ja hento hörinä saa jokaiselle hymyn huulille. Nöf on mukana ihan kaikessa tekemisessä, talutustehtävissä, ratsastuksessa, ohjasajossa ja rentoutumisharjoituksissa: aina yhtä hyväntuulisena ja kärsivällisenä. Tämä hevonen rakastaa ihmisten lisäksi yli kaiken ruokaa ja opettaakin asiakkailleen päättäväisyyttä ja omien rajojen tunnistamista etenkin metsäretkillä, jolloin mieli olisi enemmän vihreässä ruohossa kuin ratsastajassa selässä.
Nöf (Nöf fra Sahala)

Hattis on 13-vuotias vuonohevosruuna, joka rakastaa rapsutuksia ja on mukana monipuolisesti erilaisissa hevosavusteisissa harjoituksissa. Hattis on ehkä maailman kärsivällisimpiä hevosia ja on varovaisen huolellinen jokaisen ratsastajan kanssa, jotta tämä pysyy varmasti kyydissä. Hattis opettaa jo pelkällä olemuksellaan rauhallisuutta, lempeyttä ja empatiataitoja. Tähän hevoseen rakastuu kaikki!
Hatti-Vatti (Ein Hattifnatt)

Tervarinteen tallilla asusteleva Impi on kiltti, viisas, lempeä, yhteistyöhaluinen, herkkä ja sopivasti vauhdikas. Impi auttaa asiakkaitaan tunnistamaan oman tunnetilansa hyvinkin nopeasti ja piilossakin oleva jännitys tai korkeat kierrokset tulevat helposti näkyviin. Impi myös antaa nopean palautteen ihmisen läsnäolosta ja rauhallisesta kehomielitilasta hidastamalla ja lempeällä katseellaan. Impin tunnistaa myös valloittavasta hyvänmielen turinasta, joka kuuluu jo kauas, kun hevosta hakee tarhasta. Impi opettaa asiakkailleen etenkin rauhoittumisen ja oikeanlaisen hengittämisen merkitystä omaan tekemiseen.
Impi (Tuhti-Impi)

Kaisa
(Flintegårdens Kassandra)